keskiviikko 5. elokuuta 2015

Mustaparran Päämaja - Tornio

Vuorossa oli lounaspaikan etsiminen, ja vaihtoehtoina Tornio taikka Kemi. Tosi nopealla vilkaisulla Kemistä ei löytynyt kauheasti hyviä paikkoja ja aikataulu näytti enemmän siltä että maha kurnisi Tornion kohdalla enemmän. Torniosta bongasin lounaspaikoista ravintolan nimeltä Mustaparran Päämaja. Hyvin kliseinen nimi, mutta paikka oli saanut hyviä arvosteluja ja lounaslistakin näytti passelilta juuri keskiviikon osalta. Eikun kokeilemaan.

Nettisivut: Mustaparran Päämaja

Mustaparran Päämajalla on aika kliiniset kotisivut, ja en mitään elämää suurempaa elämystä mielessäni kuvitellutkaan. Ravintola löytyi helposti ja auton sai parkkiin suoraan muutaman metrin pääovesta. Ensimmäisenä huomion kiinnitti kivan näköinen terassi, erittäin mainiolla sijainnilla ihan keskustassa.

Sisäpuolelta yllätyin positiivisesti; odotin että merirosvoteema olisi vedetty överiksi malliin Disney, mutta sisustus oli tehty kohtuu hyvällä maulla. Puuta oli paljon, joka on usein tällaisissa paikoissa vain plussaa. Ruoka oli esillä "soutuveneessä", joka oli ihan hauska idea myös. Ei tämä ihan perinteinen lounaspaikka ole vähän hämärän tunnelmansa kanssa, mutta voisin hyvin kuvitella illastavani täällä ja ottamassa muutaman oluen tai viiniä mehevän liharuoan kanssa ja sen jälkeenkin.

Mustaparran Päämajan lounaspöydän antimia

Lounas maksoi 9,90€ eli hieman keskivertoa enemmän, ja paikalla on käytössä leimapassi jossa taisi olla joka kymmenes(?) ilmaiseksi, en tarkemmin katsonut koska en tule varmasti käymään täällä kovinkaan monesti elämäni aikana. Mitä tuolla vajaalla kympillä sitten saa? Aika hyvän valikoiman.

Seisovassa pöydässä (tai, veneessä) oli tarjolla kahta keittoa (keittolounas oli halvempi kuten normaalisti), 2-3 pääruokaa ja keskimääräistä parempi salaattipöytä. Mitä parin viikon lounaslistoja vilkuilin niin näytti olevan myös mukavan vaihtelevia aterioita viikoittain, eikä vain samojen kierrätystä.

Otin tosiaan aurajuustobroileria keitettyjen perunoiden kanssa ja kylkeen salaattia ja leipää. Aurajuustobroileri oli ihan ok mehevyydeltään ja muuten maultaan, mutta iso pettymys siitä että aurajuuston makua ei löytynyt edes hyvällä mielikuvituksella. Liekö ollut lainkaan? Keitettyjä perunoita olen vältellyt lounaspaikoissa, koska ne ovat jostain syystä harmillisen usein tasoa kouluruokailun kumiperunat. Nyt pitkästä aikaa ottaneena sattui hyvä säkä, ja perunat olivat erittäin mainioita kypsyydeltään ja maultaan. Iso plussa, jollainen tulee myös salaatista; salaattipöydässä oli perusaineksien lisäksi hyviä oliiveja, vesimelonia ja kirsikkana kakun päällä saksanpähkinöitä! Kerta se on ensimmäinenkin.

Mustaparran Päämajan nimikko-olut

Ruoan kanssa olisi voinut maistua esim. paikan nimikko-olut joka valmistetaan Tampereella Pyynikin käsityöläispanimolla. Tämän paikan oluista minulla ei ole hyviä kokemuksia, joten tyydyin veteen ja maitoon.

Jälkiruokaa oli tarjolla kahdenlaista; jotakin kiisseliä (omena?) ja suklaamoussea, joista vähemmän yllättäen päädyin ottamaan kulhollisen suklaamoussea. Tästä sanottakoon että lisäksi jos olisi ollut vaniljakastiketta, oltaisiin oltu melkoisen lihavaa poikaa lähdettäessä. Mousse oli todella hyvää, kuohkeaa ja raikasta, mutta toisaalta hyvin suklaista ja täyteläistä.

Lounas täytti mahan ja pahoin mielin ei tarvinnut lähteä, mutta mitenkä loppupäätelmät?

Mustaparran Päämaja - Tornio
-Hintataso hieman keskivertoa kalliimpi (lounas 9,90€), mutta rahalle vastinetta
-Hyvää: selkeästi hyvät raaka-aineet, monipuolinen lounaspöytä
-Parannettavaa: Aurajuusto ei maistunut broilerissa yhtään. Lisää henkilökuntaa voisi palkata tai tehostaa, saapuessani ruokailemaan oli sisätilojen pöydistä noin kolmasosassa ihmisiä ja lopuista, tyhjistä pöydistä, lähes kaikissa oli likaiset astiat vielä odottamassa poiskorjausta. Tätä kyllä pahoiteltiin asiallisesti
-Erikoista: saksanpähkinöitä salaattipöydässä irtotavarana, oma erikoisolut.
-Suosittelenko? Mikä jottei, ei jäänyt nälkä, ei ollut ylihintainen tasoon näden eikä jäänyt paha mieli. Ei mikään mullistava kokemus mutta lounaspaikkana yli keskitason omista kokeuksista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti